Monday, 15 August 2011

Kun on valvonut koko yön

Mulla oli loistava suunnitelma korjata unirytmi, joka kesän aikana on ollut about sellainen, että menen nukkumaan klo. 2-5 aikaan yöllä ja herään aikaisintaan yhdeltä. Joten valvoinpa sitten koko yön kahden litran cokispullon avulla!

Olin about koko yön selannu interwebseissä kaikkia blogeja, etsinyt uutta musiikkia jne. Sitten päätin viiden aikaan, että hei, mähän rupean nyt siivoamaan! Sitten alko olee aika tokkurainen olo, joten keksin, että voisinkin kävellä Nesteelle kilometrin päähän hakemaan tupakkaa. Olin vaan pari päivää nyhjänny kotona, mutta se kävelymatka oli jotenkin äärimmäisen ihana. En ottanut edes iPodia mukaan, niin koko matkan vaan kuuntelin heräävää Lietoa ja haistelin ulkoilmaa. Ilmassa alkaa tuoksua jo syksy, en muistanut ollenkaan, että se tuoksu on noin kiva.


Aamun edetessä oli kyl törkeä lagausolo. Lähinnä jatkoin kokiksen juontia ja luin Darren Shanin saagaa, joka on muuten maailman paras kirjasarja heti Harry Pottereiden jälkeen. Nukahdinki sit vahingossa about neljäks tunniks nyyh.

takki H&M paita GT hame random kauppa itikses sukkahousut TOPSHOP kengät SPIRIT STORE laukku GT korut GLITTER, GT, JC

Jaksoin sit kumminkin mennä kaupungille pyörimään pariksi tunniksi. Kahvittelin Vernan, Viivin, Annikan ja Tidon kanssa. Pakko nähdä Vernaa vielä huomennakin, koska neiti on lähdössä torstaina Japaniin puoleksi vuodeksi vaihto-oppilaaksi. 

Laitoin tänään muuten One Wayssa varaukseen maailman ihanimman takin! Jos jotenkin onnistuis kerää keskiviikoks 25 euroa, niin sais ostettuakin sen. Oijoi.

Löysin yöllä myös maailman parhaan musiikkivideon.

11 comments:

  1. Toi unirytmin korjaamis operaatio kuulostaa itseasiassa ika fiksulta :D tartteis kyl sitä ittekki. ;D

    ReplyDelete
  2. Lådan, joo oon tosiaan monta kertaa tolleen korjannu unirytmini. :D siin on vaan just se, että kesken kaiken päivällä ei sais nukahtaa.

    ReplyDelete
  3. "luin Darren Shanin saagaa, joka on muuten maailman paras kirjasarja heti Harry Pottereiden jälkeen."
    ---> IHAN KU JOSTAIN MUN PÄIVÄKIRJASTA

    ReplyDelete
  4. alimä: AH IHANA ETTÄ JOKU MUUKI ARVOSTAA DARREN SHANIA!!! Iha loistava kirjasarja ja realistisii vampyyrei toisin ku jossai Twilightis pyh.

    ReplyDelete
  5. Oot ihan sikasöpö ja mukavan oloinen tyttö :> mut tota tupakanpolttoo en arvosta haha :D

    ReplyDelete
  6. hahah kukapa tupakanpolttoa pitäisi hyvänä juttuna? viitaten anonyymiin kommenttiin vain..:-) Mutta jooo taidanpa jäädä blogiis seurailee, vaikuttaa iha mielekiintoselta! :))

    ReplyDelete
  7. Anonyymi: paljon kiitoksia! joo yritän lopettaa täs tupakanpolttoo ku menee nii hemmetisti rahaa siihen, mutta sit aina jostai ilmestyy ylimääräst rahaa ni tulee sit ostettuu se uus aski. :'D

    Pinsu: Oooo siistiä, toivottavasti kiinnostaa jatkossakin! :3

    ReplyDelete
  8. Voi luoja, rakastan sun tyyliä! >:o

    ReplyDelete
  9. Tyksin tyyliäsi, se on ihana D; Ja muutenki blogi on kivsu, joten alan lukemaan :D

    ReplyDelete
  10. Tosi kiva asu! sun hiukset on aivan upeat! :)

    ReplyDelete
  11. Illusionisti: Oi paljon kiitoksia! *w*

    Hanilo: Kiitos :3

    ReplyDelete

Feel free to write anything here! I'd really love to hear your opinions and stuff, but remember to behave. ☆*・゜゚・*\(◕ヮ◕)/*・゜゚・*☆